keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Answergarden, Padlet ja Todaysmeet viidesluokkalaisten kanssa

Esittelin tänään iltapäivällä viidesluokkalaisille kolme hyvää sovellusta netistä. Olin jo esitellyt samat jutut kuutosille ja nelosille.
 
Olin vienyt sovellusten linkit jo valmiiksi luokan Peda.net-sivulle.
 
Näytin ensin valkokankaalla, miten AnswerGardenin sivulla luodaan kysymyssivu. Sen jälkeen kopioin kyseisen sivun osoitteen ja vein sen saman tien kuutosten omalle sivulle linkiksi. Tässä kuvassa on jo muidenkin sovellusten linkit näkyvissä.
 
  
Seuraavaksi oppilaat menivät koneille, etsivät linkin ja päätyivät juuri luodulle sivulle. Kysymykseksi olin kirjoittanut "Mikä on kivoin huvipuistolaite?".
 
 
 Tässä sovelluksessa on käytettävissä korkeintaan 20 merkkiä, joten vastaukset olivat napakan lyhyitä. Kerroin viitosille, että sanan koko näytöllä kasvaa, jos sen kirjoittaa moni.
 
Sekin kyllä todettiin, ettei samaa sanaa voinut kirjoittaa samalla koneella kovin montaa kertaa. 
 
Noin kymmenen minuutin kuluttua oppilaat palasivat pulpettien ääreen (he malttavat kuunnella  paremmin, kun kone ei ole siinä edessä) ja esittelin seuraavan sovelluksen: Todaysmeet. Tein taas uuden kyselyn oppilaiden nähden, kopioin linkin ja vein sen heidän omalle sivulleen Peda.netissa. Kaikki tänään esittelemäni ohjelmat muuten ovat ilmaisia ja toimivat ilman mitään kirjautumista. Rekisteröitymällä saa kyllä jotain etuja, mutta en ole niihin vielä paneutunut.
 
Tällä kertaa kirjoitin ensimmäiseksi kommentiksi kysymyksen "Mikä on lempipizzasi?".
 
Oppilaiden tehtävänä oli vastata siihen, joten he siirtyivät taas koneille.
 
 
 Tässä sovelluksessa on rajana 140 merkkiä, joten vastaukset voivat olla kokonaisia lauseita.


Päivän sovellusesittelyistä oli jäljellä Padlet. Mietin, mitä antaisin aiheeksi ja päädyin siihen, että jokainen kirjoittaisi kahden otsikon alle: Talviurheilulajeja ja kesäurheilulajeja. 
 
Kirjoitin nämä otsikot näkyviin Padletin sivulle  ja sitten oppilaat jo alkoivatkin kirjoitella vastauksiaan. Padletiin voi lisätä kuvia, liitetiedostoja tai linkkejä ja vastaustekstitkin voivat olla pitkiä. Monikäyttöinen sovellus siis!
 
 
Vaihdon välillä seinän taustan.


Ei kommentteja: