maanantai 23. helmikuuta 2015

Kalevalaa


Hiihtoloma päättyi! Takaisin kouluun palasi rentoutuneita oppilaita ja opettaja.

Olin päättänyt tehdä tästä viikosta läpäisyperiaattella Kalevala-aiheisen, onhan ensi viikonloppuna Kalevalan päivä. 

Tänään keskityimme Kalevalan runojen muotoon. Soitin ensin muutamia näytteitä lauletuista Kalevalan runoista. Kerroin myös tarinaa siitä, miten suomen kieli säilyi Ruotsin vallan aikana. Kuvittelimme, miten jossain tuvan nurkassa joku pappa lauloi runoja ja lapsenlapset oppivat ne siinä samalla. 

Sitten puhuimme trokee-muodosta, kahdeksan tavua jokaisessa säkeessä. Keksin lennossa joitain esimerkkejä tyylin "Sari-ope leipoi leipää, laittoi päälle juustopalan..." Tämän jälkeen 4.-5. luokan oppilaiden piti keksiä sottapaperille neljä riviä pitkä, kalevalamittaan kirjoitettu runo aiheena hiihtoloma. 

Kun runo oli valmis, sai mennä koneelle ja kokeilla Trokeemankelilla , onko muoto oikein. Päätimme, ettemme välitä, jos joku tavu on liian lyhyt tai pitkä. Tavujen lukumäärän sen sijaan piti olla oikea.




Seuraavaksi oppilaat hakivat monistetun Sammon, jonka sisään piti kirjoittaa runo siististi. Ympäröiviin pilviin sai keksiä mitä kummallisimpia toiveita. Kyllähän Sampo ne voisi toteuttaa, eikö?



Löysin sammon monistepohjan Kalevalan Kankahilla -sivuilta. Muokkasin sitä hieman täydentämällä nuo pilvet kokonaisiksi ja lisäsin viivat.


Nopeimmat saivat vielä mennä Kalevalan Kankahilla -sivuille tekemään valitsemiaan tehtäviä. Sie llä oli kivasti valinnanvaraa. Jotkut halusivat vielä kuunnella kuulokkeilla runonlaulannan näytteitä Youtubestä.



Oikein mukava päivä! Huomenna tai keskiviikkona on tarkoitus tehdä jonkinlainen musiikkivideo noista runoista. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä! Yleensä pakastekuivattu materiaali kuolee. Kalevalaisen kulttuuriin voi pitää elävänä vain antamalla sen elää. Tai, ehkä sitä pitää hiukan viljellä. Tai... antaa rehottaa. Se oli kuitenkin aikansa rock and rollia tai hip hopia, elävää kulttuuria.

Kia/ Luetaanko tämä? kirjoitti...

Kalevala-teemaviikko kuulostaa hyvältä. Kalevala on aihe, jonka voi niin helposti yhdistää eri aineisiin. Saa hyvän kokonaisuuden aikaan, kun vähän jaksaa suunnitella. :) Tuota runojen kirjoittamista oppilaiden kanssa voisi hyvin kokeilla.